Yhteisösosiaalityö

Yhteisösosiaalityössä tavoitteina ovat saada ihmisiä itse osallistumaan yhteiseen sosiaaliseen toimintaan ja omien etujensa ajamiseen sekä syrjäytymisen ehkäisy. Yhteisösosiaalityössä lähtökohtana ajatellaan olevan kumppanuus, jolla tarkoitetaan yksilöiden, perheiden sekä ryhmien hahmottamisesta osana sosiaalisia verkostoja. Asiantuntijuus yhteisösosiaalityössä merkitsee, että sosiaalityön tavoitteisiin päästään rakentamalla, tukemalla ja kehittämällä erilaisia yhteisöjä. Tärkeimpinä tavotteina nähdäänkin asiantuntijoiden vaikuttaminen asiakkaan elinolosuhteisiin paikallistasolla, tukea heidän osallisuuttaan verkostoissa sekä täysivaltaisen kansalaisuuden vahvistaminen. Tämän päivän yhteisösosiaalityö pyrkii  myös etsimään ja vahvistamaan julkisen sosiaalityön, kolmannen sektorin sekä erilaisten kansalaisyhteikunnan toimijoiden kanssa kumppanuutta. ( Kettunen, 2013)

Itse näen yhteisötyön merkittävänä kehitysvammaisten kanssa työskenteleville. Esimerkiksi erilaisissa asumisenyksiköissä tai päivätoiminnassa yhteisötyö on tärkeää, jotta jokainen asiakas pääsee vaikuttamaan toimintaan sekä sitoutuu noudattamaan yhteisiä sovittuja asioita. Yhteisötyö on iso osa sitä, että kehitysvammaisen henkilön oma ääni saadaan kuuluviin. Yhteissosiaalityön merkitys taas korostuu mielestäni kehitysvammaisen asiakkaan esimerkiksi erityishuoltosuunnitelmaa tehtäessä, jossa moniammatillisen yhteistyön kautta kartoitetaan asiakkaalle mahdollisimman tarpeelliset palvelut ja tuet, joilla voidaan tukea asiakkaan osallisuutta ja osallistumistamme yhteiskunnassamme.

Kuparisen (2005) artikkeli Kehitysvammaiset- uusia marjaniemeläisiäkö kertoo erään yhteisön vastustamisesta kehitysvammaisten asuntolan ja toimintakeskuksen rakentamisesta heidän kyläänsä. Hanketta käsiteltiin paljon mediassa  90-luvun lopussa. Marjaniemen kylässä oltiin koottu adressi, johon suurin osa kyläläisistä olivat kirjoittaneet nimensä. Yhteisössä koettiin olevan yhteisymmärrys ja melkein velvollisuuss kyläyhteisöä kohtaan osallistua vastustamaan hanketta. Kunnes yksilöt alkoivat vastustamaan marjaniemen kyläyhteisöä, jolloin lehtiin alkoi tulla kirjoituksia, jossa marjaniemeläiset toivottivat kehitysvammaiset osaksi heidän yhteisöään. Yhteisössä alettiin ajattelemaan, että puolustamalla kyläänsä he asettuivat jotakin vastaan ja pois sulkivat toisten ihmisten mahdollisuuksia. Nykyään Marjaniemi- Seura esittelee kotisivuillaan asuntolat ja toimintakeskuksen Marjaniemeen´kuuluvana osana. Mielestäni tässä tulee hyvin ilmi se, miten yhteisö voi vaikuttaa yksilöiden mielipiteisiin tai arvoihinsa kunnes yksilö uskaltaa toimia oman arvomaailmansa kautta. Eikä tämä tapaus ole ainut yhteiskunnassamme, jossa yhteisöt vaikuttavat yksilöiden mielipiteisiin, kuten esimerkiksi Kirkkonummella (http://www.lansivayla.fi/artikkeli/530576-asuntojen-arvo-laskee-lapsiperheet-vastustavat-kehitysvammaisten-nuorten), jossa asukkaat olivat jättäneet vaituskirjelmän ettei heidän naapurustoon rakennettaisi kehitysvammaisten asumisenyksikköä.

Kokemukseni mukaan yhteisösosiaalityö näkyy kehitysvammaisten kanssa tehtävässä työssä hyvin, säädetyt lait ja asetukset turvaavat kehitysvammaisen asiakkaan osallisuuden ja osallistumisen itseään koskeviin päätöksiinsä. Kehitysvammaisen läheiset otetaan myös huomioon, esimerkiksi omaishoidontuilla ja muilla tukipalveluilla.  Asiakasta pyritää tukemaan häntä sopivalla tavalla, ja asiakkaan toiveet otetaan huomioon palveluita tarjottaessa. 3. sektori on tullut myös hyvin tukemaan julkisen sosiaalityön palveluita. Yhteiskunnassamme kehitysvammaista ihmistä kohtaan asenteet yksilö tasolla voisivat olla parempiakin, mutta ajattelen ettei kaikkien ihmisten asenteita voi muuttaa.

Lähteet:

Kettunen, M. 2013. Yhteisösosiaalityö. Lähtökohdat, tavoitteet ja keinot. Sosiaalityö. Yhteiskuntatieteiden laitos. Itä-Suomen yliopisto. Pro gradu-tutkielma. http://docplayer.fi/6916108-Yhteisososiaalityo-lahtokohdat-tavoitteet-ja-keinot.html. Luettu 13.11. 2017

Kuparinen, R. 2005. Kehitysvammaiset- uusia marjaniemeläisiäkö?

Sähköiset palvelut kehitysvammahuollossa

Tulevaisuudessa halutaan palveluja antaa yhä enemmin sähköisesti, mietin mitä tämä tarkoittaisi kehitysvammatyössä työntekijän näkökulmasta. Kehitysvammaisia henkilöitä on paljon eri tasoisia ja heidän toimintakykynsä ja ymmärryksensä on hyvinkin erilaista. Selvää kuitenkin on, että melkein jokainen heistä tarvitsee jonkinasteista apua sähköisten palvelujen käytössä. Voisiko tulevaisuudessa tähän olla ratkaisu esimerkiksi asumisenyksiköissä erillisen työntekijän kouluttaminen näiden palveluiden avuksi?

Avovaaran (2012) tutkimuksessa selvitettiin miten asiantuntijat ovat kokeneet sähköisten palveluiden käytön kehitysvammahuollossa. Asiantuntijoilla tutkimuksessa tarkoitettiin lääkäreitä, terapeutteja, sosiaalityöntekijöitä sekä kuntoutusohjaajia. Tutkimuksessa todettiin kehitysvammahuollon organisaatioissa olevan vielä aika vähän käyttöä sähköisistä palveluista, koska sähköinen vuorovaikutteisuus tarvitsee kommunikoinnin toimivuutta puolin ja toisin. Tutkimus antoi myös viitteitä siitä, että organisaatioissa sähköisten palvelujen tutkimus ja käyttö asiantuntijoiden työssä on vähäistä. Niissä organisaatioissa, joissa sähköisiä palveluita kuitenkin käytettiin, hyödyt koettiin myönteisinä. Tutkimuksissa nähtiin erityinen hyöty sähköisiin palveluihin tulevaisuudessa avopalveluihin perustuvaan palvelujärjestelmään.

Mitä nämä sähköiset palvelut sitten olisi ja miten kehitysvammaisen itsemääräämisoikeus saadaan näkyviin? Sosiaalietuuksiahan voidaan hakea sähköisesti, mutta pystyisikö näitä palveluja kehittämään tulevaisuudessa niin, että saataisiin kehitysvammaisille henkilöille selkokielellä tehdyt sivut, jotta he voisivat itse opetella hakemaan palveluita.

Lähteet:
Avovaara, M-L. Asiantuntijoiden kokemuksia sähköisistä palveluista kehitysvammahuollossa. Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinta. Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tietokunta. Pro-gradu tutkielma. http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20120701/urn_nbn_fi_uef-20120701.pdf.

Ajatuksiani kehitysvammaisten itsemäärämisoikeuden toteutumisesta

Itse kuulun siihen osastoon, jolla on hyvin vähän kokemuksia kehitysvammaisista. Tietoinen valinta? En tiedä. Kirjoitankin siltä pohjalta mitä ajatuksia aiheemme minussa herättää. Jos lähden siitä mitä itsemääräämisoikeus tarkoittaa, eli yksilön oikeutta määrätä omasta elämästään ja oikeutta päättää itseään koskevista asioista. Jokaisella on oikeus yhdenvertaisuuteen, henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen. Jokaista ihmistä on kohdeltava kunnioittavasti. Tämähän on selvä asia. Mutta toteutuuko se kehitysvammaisilla? Itselläni on pelottava mielikuva, että ei toteudu. Ja tämä ei perustu mihinkään faktaan vaan mielikuviin mitä on matkalla mukaan tarttunut. Kehitysvammaisten ihmisten kohdalla itsemääräämisoikeuden toteutuminen arjessa on usein riippuvainen siitä, millä tavoin heille tukea ja palveluja tarjoavat organisaatiot ja niissä työskentelevä henkilökunta toimivat. Hoitoa ja palveluja järjestettäessä potilaan tai asiakkaan itsemääräämisoikeus ja sen kunnioittaminen ovat kaiken lähtökohta. Paljon on kuultu ja luettu resurssien tiukkuudesta ja henkilökunnan määrän vähäisyydestä. Varmaan ajatukseni pitkälti pohjautuvat näihin uutisiin. Jäävätkö ihmiset kakkoseksi ja ison koneisten rattaisiin? Myös mietityttää kuinka kehitysvammainen ilmaisee omaa tahtoa, kommunikoi. Jos työntekijät eivät ymmärrä mitä asiakas tai potilas yrittää heille kertoa ja toisin päin. Jos ei löydy yhteistä ymmärrystä, kuinka itsemääräämisoikeus voi toteutua? Aiheemme on mielestäni erittäin mielenkiintoinen, koska toivon saavani ennakkoluulojeni tilalle ihan puhdasta faktaa siitä, miten asiat oikeasti ovat.

Läheisten näkemyksiä kehitysvammaisten itsemääräämisoikeudesta

Lähdin pohtimaan kehitysvammaisten itsemääräämisoikeutta läheisten näkökulmasta, koska itse olen päässyt seuraamaan läheltä tilanteita, joissa läheinen on ollut joko kehitysvammaisen edunvalvoja tai omaishoitaja. Paljon mielestäni riippuu kehitysvammaisen tasosta, miten itsemääräämisoikeus on näissä tilanteissa toteutunut. En, vielä ainakaan ole nähnyt tilanetta, jossa kehitysvammainen ei olisi päässyt vaikuttamaan tai kertomaan mielipidettään itseään koskeviin asioihin tilanteissa, joita olen seurannut.

Löysin Opinnäytetyön( Mäkinen, Ouli & Silvasti 2012), jossa selvitettiin miten hyvin kehitysvammaisen itsemääräämisoikeus toteutuu perustarpeissa omaisten näkökulmasta asumisenyksikössä. Perustarpeilla tässä opinnäytetyössä tarkoitettiin ravitsemusta, unta, turvallisuutta, vuorovaikutusta, puhtautta, seksuaalisuutta sekä liikuntaa. Tässä tutkimuksessa selvisi, että omaiset kokivat kehitysvammaisen itsemääräämisoikeuden toteutuvan  ja kehitysvammaiset pääsevät vaikuttamaan tässä asumisyksikössä arkipäivän asioihinsa melko hyvin. Tutkimuksessa kävi ilmi myös, että mitä vaikeammin henkilö on kehitysvammainen, sitä vähemmin hän pystyy vaikuttamaan asioihinsa. Seksuaalisuutta koskeviin kysymyksiin, omaiset olivat usein jättäneet vastaamatta, tutkijat arvelivat aiheen olevan arkaluonteinen omaisille.

Lisäksi käytin sosiaalista mediaa löytääkseni omaisten kokemuksista tietoa kehitysvammaisen itsemääräämisoikeudesta ja kuinka läheiset kokevat yleisesti itsemääräämisoikeuden tai sen toteutumisen kehitysvammaisilla. Moni läheinen kertoi, että mitä syvemmin henkilö on kehitysvammainen, sen vähemmin hän pystyy vaikuttamaan asioihinsa. Tähän monella läheisellä oli muita keinoja saada kehitysvammaisen henkilön mielipide esiin, kuten ilmeet, elekieli tai muu puhe (jolla tarkoitettiin ääntelyä). Terveydenhuollonpalveluja käytettäessä moni läheinen kertoi esimerkiksi lääkärin puhuvan ja kysyvän aina läheiseltä kehitysvammaisen henkilön voinnista tai sairaudesta, jolloin läheiset kokivat, että kehitysvammaista henkilöä ei oteta huomioon terveydenhuollossa.

Läheisten kertomuksista lievemmin kehitysvammaisten henkilöjen(lievä kehitysvammaisuus voidaan määritellä lievästi toimintarajoitteiseksi, tavalliselta ihmiseltä vaikuttavalta, luku- ja kirjoitustaitoiseksi, mutta monimutkaisissa asioissa avustamisessa tarvittavalla henkilöllä) itsemääräämisoikeuden toteutumisesta olivat mielenkiintoisia, osa läheisistä koko lievemmin kehitysvammaisen itsemääräämisoikeuden hankalaksi, koska tälläinen henkilö ymmärtää oikeutensa ja voivat vedota niihin esim. lääkkeenotto tilanteessa, jolloin läheinen koki tilanteen mahdottomaksi. Rahankäytöstä myös moni läheinen kertoi, että eivät aina pysty vaikuttamaan ns. turhiin ostoksiin, koska kehitysvammaiselle henkilöllä on heidän mielestä kuitenkin oikeus päättää asioistaan itse. Suurin osa läheisistä oli kuitenkin sitä mieltä, että itsemääräämisoikeus kehitysvammaisilla on hyvä asia, ja varsinkin siinä tapauksessa kun kehitysvammainen henkilö aikuistuu ja muuttaa omaan asuntoon tai asumisyksikköön, jossa itsemääräämisoikeuden merkitys vain korostuu. Läheiset myös kertoivat ajattelevansa arjessa vain vähän itsemääräämisoikeutta, koska heidän mielestään on normaalia kysyä mielipidettä tai ottaa toisen toiveet huomioon, oli se kehitysvammainen tai ns. tavallinen ihminen.

Lähteet:
Mäkinen, J., Ouli, N. & Silvasti, E. Omaisten kokemuksia kehitysvammaisten itsemääräämisoikeuden toteutumisesta perustarpeiden näkökulmasta. Opinnäytetyö. Hoitotyön koulutusohjelma. https://theseus.fi/bitstream/handle/10024/44903/oppari.pdf?sequence=1. Luettu 2.11.2017

Ei Myytävänä!

         

Varmasti yksi tämän hetken puhuttavimpia kehitysvammaisten itsemääräämisoikeuteen liittyvistä asioista, on Ei myytävänä! Kansalaisaloite. Kansalaisaloitteen tekijöinä ovat Vammaisfoorumi ry sekä kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunta.

Kansalaisaloitteen nettisivuilla kerrottiin asiasta perusteellisesti ja kyseenalaistettiin vammaisten henkilöiden välttämättömän avun ja tuen kilpailutus. Kilpailuttaminen on vastoin YK:n yleissopimusta vammaisten oikeuksista. Kansalaisaloitteessa esitetään, että julkisia hankintoja koskevassa lain 9 §:ään lisätään rajaus, jossa kyseistä lakia ei voida käyttää, kun on kyse välttämättömän huolenpidon ja tuen tarpeista, sekä tarpeisiin liittyvistä palveluista asumisessa, ja jokapäiväisessä elämässä. Kansalaisaloitteessa on kyse kaikista kilpailutukseen kuuluvista palveluista esim:

•       Asumispalveluita
•       Tulkkauspalveluita
•       Henkilökohtaisenavunpalveluita

Kansalaisaloitetta perustellaan vuonna 2016 Suomessa ratifioidulla YK:n yleissopimuksella, joka koskee vammaisten ihmisten oikeuksia. Sopimus korostaa vammaisen ihmisen yhdenvertaisuutta ja osallisuutta, ja vammaisella ihmisellä on sopimuksen mukaan  oikeus valita asuinpaikkansa eikä häntä saa velvoittaa käyttämään mitään tiettyä asumisjärjestelyä.

Jaan saman ajatuksen aloitteen tekijöiden kanssa siitä kuinka vammaisten henkilöiden  kokoelämän kestäviä elintärkeitä palveluita kilpailutetaan ja järjestetään hankintalain mukaisesti. Kilpailutus sotii ainakin omaa näkemystäni vastaan ihmisoikeuksien toteutumisesta.  Nämä toisen elämälle välttämättömät palvelut olisi turvattava ja rajattava hankintalain soveltamisalan ulkopuolelle.

Jätän tähän alle linkin alle, josta pääsee tutkimaan Ei myytävänä kansalaisaloitetta.

http://www.eimyytavana.fi

Kehitysvammaliiton facebook sivua myös päivitetään aktiivisesti, ja sitä seuranneena löysin aiheeseen juuri ajankohtaisen Helsingin sanomien 10.10.2017 julkaistussa lehdessä ollut mielipidekirjoituksen aiheesta.  Josta jätän linkin tähän alle.

https://www.hs.fi/paivanlehti/10102017/art-2000005401559.html? share=8baceb2b473437ae89d3c0e0a009298a

                           -Kaisa-

Itsemääräämisoikeutta edistävät ja estävät tekijät

Kehitysvammaisen itsemääräämisoikeuden toteutumista on minusta luonnollista lähteä pohtimaan sen kautta mitkä tai ketkä ovat ne tekijät, jotka sen toteutumista edistää ja tukee. Tämän lisäksi huomiota kannattaa kiinnittää myös niihin seikkoihin, jotka ovat mahdollisesti esteenä itsemääräämisoikeuden toteutumiselle. Myötävaikuttamalla itsemääräämisoikeutta edistäviin asioihin ja samalla poistamalla esteitä, kehitysvammaisen asema yhteiskuntamme tasavertaisena jäsenenä paranee.

Suoritin sosionomin opintoihin kuuluvan orientoivan harjoittelun kehitysvammaisten päivätoimintayksikössä. Harjoittelun aikana esille nousi kolme merkittävää tekijää, jotka vaikuttavat vahvasti siihen, toteutuuko kehitysvammaisen itsemääräämisoikeus. Nämä kolme tekijää ovat kehitysvammainen henkilö itse, työntekijät sekä kehitysvammaisen lähipiiri. Neljäs asia, joka tavallaan asettuu sateenvarjona näiden kaikkien edellä mainittujen tekijöiden päälle, on yhteiskunta ja siinä tapahtuneet muutokset viimeisten vuosikymmenien aikana. Kehitysvammaisten asema on Suomen yhteiskunnassa ollut täysin erilainen vielä pari vuosikymmentä sitten. Silloin syntyneet kehitysvammaiset ovat joutuneet kokemaan sellaista kohtelua, joka on jättänyt heihin pysyvät jäljet. Myös työntekijöiden asenteisiin on varmasti vaikuttanut se, että itsemääräämisoikeus on ollut 1980–luvulle asti täysin vieras käsite.

Kehitysvammaisten itsemääräämisoikeuden toteutumiseen vaikuttavat siis monet eri asiat. Tarkastellaan seuraavaksi näitä vähän tarkemmin. Kehitysvammaisten itsemääräämisoikeuden toteutumiseen tai toteutumattomuuteen vaikuttaa jossain määrin kehitysvammainen henkilö itse hänen kehitysvamman tasonsa kautta. Jos henkilö on kehitystasoltaan kykenevä hoitamaan asioitaan ja vaatimaan oikeuksiaan, toteutuu itsemääräämisoikeus paremmin kuin niillä, joilla kehitystaso on alhainen ja jotka eivät voi tai osaa vaatia oikeuksiaan. On kuitenkin väärin ajatella automaattisesti, ettei vaikeavammainen henkilö pystyisi tahtoaan ollenkaan ilmaisemaan. Tällöin työntekijöiden ja lähipiiriin asenteiden merkitys kuitenkin korostuu. Tarvitaan aikaa, tietoa henkilön historiasta, hänen taidoistaan ja mieltymyksistään, sekä halua etsiä ymmärtämisen välineitä. Kokemukseni mukaan varsinkin nuoret kehitysvammaiset ovat hyvin oma-aloitteisia, rohkeita kertomaan mielipiteitään sekä päättämään omista asioistaan. Uskon tässä olevan suuren merkityksen sillä, mitä yhteiskunnan asenteissa kehitysvammaisia kohtaan on tapahtunut. Nämä nuoret ovat saaneet jo varhaisesta vaiheesta asti tukea itsenäiseen suoriutumiseen, kun taas aiemmin syntyneet ovat joutuneet elämään yhteiskunnassa, jossa asiat päätettiin heidän puolestaan ja näin ollen heidän identiteettinsä muodostui toiminnan kohteena olemiseen, ei itsenäiseksi ja arvokkaaksi yksilöksi.

Toinen itsemääräämisoikeuden toteutumiseen vaikuttava tekijä ovat työntekijät. Työntekijöillä on iso merkitys siihen, miten kehitysvammaisten itsemääräämisoikeus toteutuu: onko se aitoa vai näennäistä. Kuten aiemmin kirjoitin, asenteet ovat viime vuosikymmeninä muuttuneet huomattavasti, mutta valitettavasti työelämässä on varmasti vielä mukana niitä ”vanhan koulukunnan” kasvatteja, jotka näkevät kehitysvammaisen työn kohteena, ei arvokkaana ja kykenevänä yksilönä. Harjoittelupaikassani työntekijöiden asenne kehitysvammaisia kohtaan oli arvostavaa ja kunnioittavaa. Työntekijät huomioivat asiakkaan toimintakyvyn ja toiveet heitä koskevia asioita hoidettaessa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kehitysvammainen olisi jätetty yksin ja annettu täysin itsenäisesti päättää häntä koskevista asioista. Työntekijän tehtävä onkin arvioida, missä asioissa kehitysvammainen tarvitsee neuvoja ja ohjausta. Kehitysvammaisten puolesta ei kuitenkaan päätetä asioita, vaan häntä tuetaan asiakaslähtöisesti ja yksilöllisesti tekemään niitä itsenäisesti ohjaamalla, opastamalla ja neuvomalla.

Harjoitteluni aikana jouduin valitettavasti huomaamaan myös yhden yllättävän esteen kehitysvammaisen itsemääräämisoikeuden toteutumiselle. Lähiomaisilla (vanhemmat tai muu lähisukulainen), jotka toimivat kehitysvammaisen ympärillä on suuri valta kehitysvammaisten elämässä. He voivat omalla toiminnallaan ja asenteillaan estää kehitysvammaisen itsemääräämisoikeuden toteutumisen kokonaan. Kehitysvammainen on voinut oppia siihen, ettei hänen kuulu sanoa omaa mielipidettään, esimerkiksi siksi, että vanhemmat hoitavat aina kaiken. Aiemmin vallinneiden asenteiden mukaisesti vanhemmat eivät saanet tukea ja ohjausta kehitysvammaisten lastensa hoitoon. Tästä syystä he hoitavat usein aikuisia lapsiaan kotona edelleen, koska uskovat vanhentuneiden asenteiden mukaisesti lapsensa olevan kykenemätön itsenäistymään tai edes päättämään yksinkertaisimmista asioista itse. Tämä on todella surullista ja valitettavaa näiden iäkkäämpien kehitysvammaisten kohdalla. On kuitenkin muistettava, että nämä nyt jo iäkkäämpien kehitysvammaisten jo itsekin vanhat vanhemmat ovat joutuneet hoitamaan lastaan aivan erilaisissa oloissa kuin nykyiset vanhemmat. He ovat toimineet silloisessa tilanteessa parhaalla mahdollisella tavallaan ja kyvyillään. Työskentely vanhojen vanhempien tai omaisten kanssa on kuitenkin tästä syystä usein hyvin hankalaa, sillä työntekijöillä ja lähipiirillä on hyvinkin erilaiset näkemykset asiakkaan itse päättämisestä.

Mutta toteutuuko kehitysvammaisen itsemääräämisoikeus? Kokemukseni kahdeksan viikon harjoittelusta oli hyvin myönteinen, mutta tiedostan tilanteiden vaihtelevan varmasti huomattavasti sen mukaan ketä kehitysvammaisen lähipiiriin kuuluu. Lähipiirillä tarkoitan nyt laajennetusti eri työntekijöitä esimerkiksi asumisyksikössä, päivätoiminnassa jne. sekä kehitysvammaisen perhettä. Asenteet ja arvot ratkaisevat sen nähdäänkö kehitysvammainen kyvykkäänä päättämään itse omista valinnoistaan. Tarvittaessa häntä tietenkin tuetaan ja neuvotaan tässä ottaen huomioon hänen kehitystasonsa, taidot ja tiedot. Oleellista on mielestäni myös se, ettei tehdä puolesta. Kehitysvammaisen itsemääräämisoikeuden toteutuminen vaatii myös meiltä työntekijöiltä aikaa: aikaa kuunnella, aikaa neuvoa, aikaa kertoa vaihtoehdoista, aikaa odottaa asiakkaan päätöstä ja aikaa antaa asiakkaan itse suorittaa kyseinen tehtävä. Kehitysvammatyössä asiat eivät tapahdu samalla sykkeellä kuin mihin nykyinen työelämä on meidät kouluttanut. Mutta itsemääräämisoikeus on niin suuri arvon sinänsä, että se ei saa jäädä kiireen jalkoihin.

Kuinka se itsemääräämisoikeus sitten näkyy kehitysvammaisten asumisyksikössä?

Pienessä 14-paikkaisessa asumisyksikössä työskennellessäni tämä polttava puheenaihe tuli usein esille arjen toiminnoissa. Vaikkakin yksikön tavoitteisiin vahvasti kuuluu asukkaan itsemäärämisoikeiden tukeminen niin joskus on niitä tilanteita, joissa yhteisön etu menee yksilön edun edelle. Ja näin sen mielestäni kuulu mennäkin. Onhan ihan jokaisesa yhteisössä yhteiset pelisäännöt, joita tulee noudattaa, jotta homma toimii. Arki olisi melkoista villin lännen meininkiä, jos aina mentäisiin tiukasti yksilön etu edellä. Tilanteet eivät aina ole niin yksioikoisia. Hienoa on kuitenkin se, että itsemääräämisoikeus otetaan huomioon ja pohditaan tilanteiden kohdalla sekä yksilön, että yhteisön etua. 

Miä sanoo laki kehitysvammaisten erityishuollosta? 

 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1977/19770519#L3a

Itsemääräämisoikeudesta sanotaan näin:

42 § (20.5.2016/381)Itsemääräämisoikeuden vahvistaminen

Erityishuolto on järjestettävä ja erityishuollossa olevaa henkilöä on kohdeltava siten, ettei hänen ihmisarvoaan loukata sekä että hänen vakaumustaan ja hänen yksityisyyttään kunnioitetaan. Erityishuoltoa toteutettaessa on otettava huomioon erityishuollossa olevan henkilön toivomukset, mielipide, etu ja yksilölliset tarpeet. Erityishuollossa olevalle henkilölle on turvattava mahdollisuus osallistumiseen ja vaikuttamiseen omissa asioissaan. Erityishuollossa olevan henkilön hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta on ylläpidettävä ja edistettävä.

Niin kuin edellä olevasta tekstin pätkästä voi lukea, niin ei se itsemääräämisoikeus ole sitä, että yksilö saa päättää kotiintuloajoistaan, lääkkeiden ottamisestaan ja esimerkiksi henkilökohtaisen hygienian toteuttamisestaan. Se on sitä, että asiakas tulee kuulluksi, otetaan mukaan päätöksen tekoon, tehdään yhdessä arjesta turvallinen ja tuetaan osallisuudessa. 

Töissä juttelin aiheesta työtovereiden kanssa, joilla jokaisella oli jo lähes kahdenkymmenen vuoden kokemus työskentelystä kyseisessä yksikössä. Heille tuli mieleen yksi keskustelu muutaman vuoden takaa omaisten kanssa. Tuolloin kehitysvammaisten itsemääräämisoikeus oli tosiaan kovasti esillä ja yksi omaisista ilmaisi suuren huolensa siitä, että jos todella oltaisiin menossa siihen, että lääkkeiden ottamisestakin (tai paremminkin ottamatta jättämisestä)  asukas saisi päättää itse. Kun asumisyksiköiden perimmäinen ajatus kuitenkin on turvata asukkaan terveys ja turvallisuus. 

Kaiken kaikkiaan arki asumisyksikössä on asujansa näköistä. Itse sisustetut huoneet, harrastukset, joissa tykkäävät käydä, ystävien tapaaminen kaupungilla ja kaikki muut asiat, mitkä kuuluvat normaaliin arkeen. Niin, nimenomaan; arki on ihan normaalia.

Olipahan aika epäselvä postaus, mutta toivottavasti herätti jotain ajatuksia 😊