Kehitysvammaisen itsemääräämisoikeuden toteutumista on
minusta luonnollista lähteä pohtimaan sen kautta mitkä tai ketkä ovat ne
tekijät, jotka sen toteutumista edistää ja tukee. Tämän lisäksi huomiota
kannattaa kiinnittää myös niihin seikkoihin, jotka ovat mahdollisesti esteenä
itsemääräämisoikeuden toteutumiselle. Myötävaikuttamalla itsemääräämisoikeutta
edistäviin asioihin ja samalla poistamalla esteitä, kehitysvammaisen asema
yhteiskuntamme tasavertaisena jäsenenä paranee.
Suoritin sosionomin opintoihin kuuluvan orientoivan
harjoittelun kehitysvammaisten päivätoimintayksikössä. Harjoittelun aikana
esille nousi kolme merkittävää tekijää, jotka vaikuttavat vahvasti siihen,
toteutuuko kehitysvammaisen itsemääräämisoikeus. Nämä kolme tekijää ovat
kehitysvammainen henkilö itse, työntekijät sekä kehitysvammaisen lähipiiri. Neljäs
asia, joka tavallaan asettuu sateenvarjona näiden kaikkien edellä mainittujen tekijöiden
päälle, on yhteiskunta ja siinä tapahtuneet muutokset viimeisten vuosikymmenien
aikana. Kehitysvammaisten asema on Suomen yhteiskunnassa ollut täysin erilainen
vielä pari vuosikymmentä sitten. Silloin syntyneet kehitysvammaiset ovat joutuneet
kokemaan sellaista kohtelua, joka on jättänyt heihin pysyvät jäljet. Myös
työntekijöiden asenteisiin on varmasti vaikuttanut se, että itsemääräämisoikeus
on ollut 1980–luvulle asti täysin vieras käsite.
Kehitysvammaisten itsemääräämisoikeuden toteutumiseen
vaikuttavat siis monet eri asiat. Tarkastellaan seuraavaksi näitä vähän tarkemmin.
Kehitysvammaisten itsemääräämisoikeuden toteutumiseen tai toteutumattomuuteen vaikuttaa
jossain määrin kehitysvammainen henkilö itse hänen kehitysvamman tasonsa kautta.
Jos henkilö on kehitystasoltaan kykenevä hoitamaan asioitaan ja vaatimaan
oikeuksiaan, toteutuu itsemääräämisoikeus paremmin kuin niillä, joilla
kehitystaso on alhainen ja jotka eivät voi tai osaa vaatia oikeuksiaan. On
kuitenkin väärin ajatella automaattisesti, ettei vaikeavammainen henkilö pystyisi
tahtoaan ollenkaan ilmaisemaan. Tällöin työntekijöiden ja lähipiiriin
asenteiden merkitys kuitenkin korostuu. Tarvitaan aikaa, tietoa henkilön
historiasta, hänen taidoistaan ja mieltymyksistään, sekä halua etsiä ymmärtämisen
välineitä. Kokemukseni mukaan varsinkin nuoret kehitysvammaiset ovat hyvin
oma-aloitteisia, rohkeita kertomaan mielipiteitään sekä päättämään omista
asioistaan. Uskon tässä olevan suuren merkityksen sillä, mitä yhteiskunnan
asenteissa kehitysvammaisia kohtaan on tapahtunut. Nämä nuoret ovat saaneet jo
varhaisesta vaiheesta asti tukea itsenäiseen suoriutumiseen, kun taas aiemmin
syntyneet ovat joutuneet elämään yhteiskunnassa, jossa asiat päätettiin heidän
puolestaan ja näin ollen heidän identiteettinsä muodostui toiminnan kohteena
olemiseen, ei itsenäiseksi ja arvokkaaksi yksilöksi.
Toinen itsemääräämisoikeuden toteutumiseen vaikuttava tekijä
ovat työntekijät. Työntekijöillä on iso merkitys siihen, miten kehitysvammaisten
itsemääräämisoikeus toteutuu: onko se aitoa vai näennäistä. Kuten aiemmin
kirjoitin, asenteet ovat viime vuosikymmeninä muuttuneet huomattavasti, mutta
valitettavasti työelämässä on varmasti vielä mukana niitä ”vanhan koulukunnan”
kasvatteja, jotka näkevät kehitysvammaisen työn kohteena, ei arvokkaana ja
kykenevänä yksilönä. Harjoittelupaikassani työntekijöiden asenne
kehitysvammaisia kohtaan oli arvostavaa ja kunnioittavaa. Työntekijät
huomioivat asiakkaan toimintakyvyn ja toiveet heitä koskevia asioita
hoidettaessa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kehitysvammainen olisi
jätetty yksin ja annettu täysin itsenäisesti päättää häntä koskevista asioista.
Työntekijän tehtävä onkin arvioida, missä asioissa kehitysvammainen tarvitsee
neuvoja ja ohjausta. Kehitysvammaisten puolesta ei kuitenkaan päätetä asioita,
vaan häntä tuetaan asiakaslähtöisesti ja yksilöllisesti tekemään niitä
itsenäisesti ohjaamalla, opastamalla ja neuvomalla.
Harjoitteluni aikana jouduin valitettavasti huomaamaan myös
yhden yllättävän esteen kehitysvammaisen itsemääräämisoikeuden toteutumiselle. Lähiomaisilla
(vanhemmat tai muu lähisukulainen), jotka toimivat kehitysvammaisen ympärillä
on suuri valta kehitysvammaisten elämässä. He voivat omalla toiminnallaan ja
asenteillaan estää kehitysvammaisen itsemääräämisoikeuden toteutumisen
kokonaan. Kehitysvammainen on voinut oppia siihen, ettei hänen kuulu sanoa omaa
mielipidettään, esimerkiksi siksi, että vanhemmat hoitavat aina kaiken. Aiemmin
vallinneiden asenteiden mukaisesti vanhemmat eivät saanet tukea ja ohjausta
kehitysvammaisten lastensa hoitoon. Tästä syystä he hoitavat usein aikuisia
lapsiaan kotona edelleen, koska uskovat vanhentuneiden asenteiden mukaisesti
lapsensa olevan kykenemätön itsenäistymään tai edes päättämään
yksinkertaisimmista asioista itse. Tämä on todella surullista ja valitettavaa
näiden iäkkäämpien kehitysvammaisten kohdalla. On kuitenkin muistettava, että
nämä nyt jo iäkkäämpien kehitysvammaisten jo itsekin vanhat vanhemmat ovat joutuneet
hoitamaan lastaan aivan erilaisissa oloissa kuin nykyiset vanhemmat. He ovat
toimineet silloisessa tilanteessa parhaalla mahdollisella tavallaan ja
kyvyillään. Työskentely vanhojen vanhempien tai omaisten kanssa on kuitenkin
tästä syystä usein hyvin hankalaa, sillä työntekijöillä ja lähipiirillä on
hyvinkin erilaiset näkemykset asiakkaan itse päättämisestä.
Mutta toteutuuko kehitysvammaisen itsemääräämisoikeus? Kokemukseni
kahdeksan viikon harjoittelusta oli hyvin myönteinen, mutta tiedostan
tilanteiden vaihtelevan varmasti huomattavasti sen mukaan ketä kehitysvammaisen
lähipiiriin kuuluu. Lähipiirillä tarkoitan nyt laajennetusti eri työntekijöitä
esimerkiksi asumisyksikössä, päivätoiminnassa jne. sekä kehitysvammaisen
perhettä. Asenteet ja arvot ratkaisevat sen nähdäänkö kehitysvammainen
kyvykkäänä päättämään itse omista valinnoistaan. Tarvittaessa häntä tietenkin tuetaan
ja neuvotaan tässä ottaen huomioon hänen kehitystasonsa, taidot ja tiedot. Oleellista
on mielestäni myös se, ettei tehdä puolesta. Kehitysvammaisen
itsemääräämisoikeuden toteutuminen vaatii myös meiltä työntekijöiltä aikaa:
aikaa kuunnella, aikaa neuvoa, aikaa kertoa vaihtoehdoista, aikaa odottaa
asiakkaan päätöstä ja aikaa antaa asiakkaan itse suorittaa kyseinen tehtävä.
Kehitysvammatyössä asiat eivät tapahdu samalla sykkeellä kuin mihin nykyinen
työelämä on meidät kouluttanut. Mutta itsemääräämisoikeus on niin suuri arvon
sinänsä, että se ei saa jäädä kiireen jalkoihin.
Olen täysin samaa mieltä siitä, ettei kehitysvammatyössä asiat tapahdu samalla sykkeellä mihin työelämä on meidät kouluttanut. Itse olen työskennellyt lähinnä kehitysvammaisten lastan kanssa. Lasten kohdalla ajankäyttö on erityisen tärkeää. Kehitysvammaisilla lapsilla kuten muillakin lapsilla on omat "teini-ikänsä" ja tunnekuohunsa. Heille on erityisen tärkeää tulla silloin kuulluksi ajan kanssa, sillä monella heistä on jonkunlaisia rajoitteita esimerkiksi liikkumisen, puheen tai syömisen kanssa. Ajan antaminen näihin arkisiin juttuihin on heille iso asia ja vaikuttaa tulevaisuudessa heidän kehitykseensä, omakuvaansa ja identiteetin muodostumiseen. Kuten Niina mainitsee itsemäärääminen ei saa jäädä kiireen jalkoihin.
VastaaPoistaArvostan kovasti niitä ketkä tätä työtä pystyvät tekemään etenkin vaikeiden kehitysvammaisten parissa.
VastaaPoistaSe mitä itse kerkesin näkeä ja kokea 2000luvun alussa, niin uskon että paljon on menty eteenpäin esim juuri itsemääräämisoikeudessa. Sillon tehtiin niitä asioita mitä hoitajat olivat päättäneet ja lähes kaikki siihen osallistuivat. Muistan ilmeistä ja kehonkielestä että kaikki eivät olleet mukana omasta tahdostaan.
Niina kun puhuit kehitysvammaisten vanhemmista ja heidän "vallan käytöstä" niin uskon että usein he päättävät ja hallitsevat joskus liikaakin asioita.
Naapurissani asuu kehitysvammaisen pojan vanhemmat ja vierestä seuranneena tällä yksilöllä itsemääräämisoikeus toteutuu ihanasti. Hän saa olla itsenäinen oma itsensä ja asuu omassa kodissa Artussa. Pääosin (järkevissä määrin) hän saa itse tehdä ostoksensa ja päättää pesuaineet ym kodin tarvikkeet itse. Vanhemmat myös auttavat lastaan rahallisesti.
Tuntuu hurjalta, että vielä 2000-luvun alussakin itsemääräämisoikeus ei ole ollut läheskään arkipäivää. Onneksi tästä ollaan varmasti tultu eteenpäin, vaikka toimintayksiköittäin vaihtelua varmasti vielä onkin jonkin verran. Mutta suunta on oikea yhteiskunnan asenteissa, vaikka vielä matkaa onkin. Jokaisen tulisi muistaa se, että itsemääräämisoikeuden edistäminen ja mahdollistaminen ei ole "palvelus", joka kehitysvammaisille tehdään vaan jokaisen kansalaisoikeus syntyessään.
PoistaJa tosiaan hyvä kun toit esiin tuon pointin, että lähipiiri ei todellakaan aina ole este vaikka kirjoitukseni ehkä sitä korostikin. On paljon tukevia ja yksilön omaa tahtoa kunnioittavia vanhempia, varsinkin nuorten kehitysvammaisten kohdalla.
Olen samaa mieltä tuosta kansalaisoikeus asiasta, jokaisen ihmisen tulisi päästä vaikuttamaan itseään koskeviin päätöksiin ja asioihinsa, tietenkin ikäistään olevalla tasolla, katsomatta onko hän lapsi, nuori, aikuinen ikäihminen tai vaikka kehitysvammainen. Toki ymmärrän miksi kehitysvammaisen henkilön itsemääräämisoikeus on asiana niin iso, koska hän ei välttämättä osaa tuoda esiin omaa mielipidettään täysin ymmärrettävällä tasolla.
PoistaKehitysvammatyötä tehtyäni allekirjoitan kyllä täysin tuon lähipiirin merkityksen. On tosiaan vanhempia, ketkä edelleen pitävät vallan alla selkeästi keski-iän ylittäineitäkin kehitysvammaisia lapsiaan ja toimivat ikäänkuin äänitorvena, vaikka ei todellakaan tarvitsisi. Sitten on niitä vanhempia, jotka antavat tukensa ja apunsa, mutta antavat sen kehitysvammaisen henkilön itse tehdä virheitä ja oppia niitä. Yhtenä ryhmänä haluaisin vielä tuoda esille ne kehitysvammaiset, jotka ovat saaneet itse olla vallassa perheessä. Ne, joille ei koskaan ole sanottu ei. Tämä sitten asumisyksikön arjessa saattaapi toisinaan tuottaa vähän hankalaluuksia.
VastaaPoistaPostaustausta lukiessani mieleeni muistui juurikin täilläinen haitallinen vanhempi harjoittelustani. Kyseessä oli itseään ja omaa seksuaalisuuttaan ja aikuisuuttaan tutkiskeleva, suhteellisen hyväkuntoinen nuori miehen alku. Jokainen hoitotaho ja mies oli itse sitä mieltä että itsenäisen asumisen harjoittelu olisi hyvä vaihtoehto hänelle, mutta pojan äiti ei halunnut suostua tähän, ja vetosi pojan vammaisuuteen ja siihen että ei varmasti tule pärjäämään. Koko harjoitteluni ajan näin kuinka mies kärsi, ja oireili tästä, kunnes hieman ennen harjoitteluni loppua äiti taisi heltyä ja suostuikin sitten neuvotteluihin. Olisi kiva tietää mitä siinäkin tilanteessa, loppujen lopuksi tapahtui, että pääsikö mies sitten itsekseen harjoittelemaan itsenäistä asumista..
VastaaPoistaTuolla myöhemmin onkin kommenttini siitä, että piäisikö myös yhteisöjä kasvattaa siten, että he "sallisivat" sen, että myös kehitysvammaisilla on ihmisarvo ja oikeus omannäköiseen elämään? Tämä koskee myös perhettä ja muita läheisiä.
PoistaItse tein Ammatillisen harjoittelun kehitysvammaisten päivätoiminnassa, jossa kiinnitin huomiota juuri kehitysvammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeuteen. Työntekijät tässä toimntapaikassa tukivat hyvin asiakkaiden mahdollisuutta vaikuttaa mm. toimintaan, asiakkaan omaa halua osallistua toimintoihin sekä perustarpeista asiakkaat pääsivät mielestäni vaikuttamaan hyvin. Päivätoiminnassa oli hyvin eritasoisia kehitysvammaisia, ja mitä syvemmin henkilö oli kehitysvammainen, sen hankalampi hänen oli tuoda oma äänensä kuuluviin. Tässä työntekijöillä oli etuna asiakkaan hyvä tunteminen ja vuorovaikutustaidot. Itse haarjoittelijana lähestyin näitä asiakkaita hitaasti, koska en alkuun heitä tuntenut enkä halunnut asiakkaan ahdistuvan siite, että emme heti ymmärtäneet toisiamme. Kehitysvammaisen läheisiä tapasin kahdessa päivätoiminta palaverissa, jossa toisessa mielestäni niin työntekijä, sosiaalityöntekijä kuin omaiset kunnioittivat asiakkaan itsemääräämisoikeutta antamalla hänen vaikuttaa asioihinsa. Toisessa palaverissa esiin nousi enemmän läheisen näkemys, mitä kehitysvammainen henkilö tarvitsisi, tässä palaverissa työntekijä ja sosiaalityöntekijä osasivat omalla ammattitaidollaan vaikuttaa asiakkaan itsemääräämisoikeuden edesauttamiseen.
VastaaPoistaPitäisikö kehitysvammaisten itsemääräämisoikeuksiin liittyvää keskustelua laajentaa yleisemminkin yhteiskuntaan? Jotenkin tuli mieleen, että vaikka meillä on subjektiivisia oikeuksia ja aika vahva lainsäädäntö muutenkin, joka koskee vammaisia, ihmisoikeus ja ihmisarvoasiat ovat vähän hunningolla. Vai ovatko? Otetaanko kehitysvammaiset mukaan meän yhteiskuntaan sen täysipainoisina jäseninä, joilla on ihmisarvo, ihmisoikeudet ja itsemääräämisoikeus?
PoistaMielestäni pitäisi laajentaa keskustelua siitä, että kehitysvammaiset nähtäisiin juuri ihmisinä eikä rajoitteina,joilla on oikeus saada palveluita ja tukea lakien nojalla. Hyvä, että kehitysvammaisille henkilöille on olemassa omat lait,jotka tukevat, mutta ihninen tulisi nähdä ja ottaa huomioon ihmisenä.Yhteiskunnassamme on menossa mielestäni muutos kehitysvammaisia kohtaan, joka nähtiin kun Pertti Kurikan nimipäivät valittiin edustanaan euroviisuissa. Mediaa pitäisi enemmän käyttää hyödyksi kehitysvammaisuudesta puhuttaessa,koska se on tehokkain keino lisätä näkyvyyttä ja ehkä jollain tapaa tietoisuutta.
PoistaEikös juuri yhteisöissä tapahtuvalla työllä voida erinomaisesti tukea ja edistää kehitysvammaisten tietoistumista siitä, että heillä on itsemääräämisoikeus ja tukea ja vahvistaa heidän mahdollisuttaan tehdä itseään koskevia päätöksiä ja valintoja? Yhteisötyö ja ryhmätyö tulevat luontevasti mieleen, vaikka en ole vammaistyön substanssiosaaja.
VastaaPoistaOlen kuullut kehitysvammaisten yksiköissä ja päivätoiminnassa käytettävän yhteisö ja ryhmätyö menetelmiä. Näillä menetelmillä pystytään luomaan yhteiset säännöt ja toimintavat, joilla voidaan vahvistaa asiakkaan osalllistumista ja osallisuutta toiminnan suunnitteluun ja järjestämiseen. Jokainen asiakas tietää minkä sääntöjen puitteissa toimitaan ja mitä hältä odotetaan. Yhteisö työ on tärkeää myös työntekijöiden kannalta,he saavat tietää mitä asikkaat heiltä odottavat ja osaavat tukea asiakkaan ääneen saamisessa kuuluviin.
PoistaMuistaakseni nimenomaan vammaisaktiivit ovat olleet aktiivisa ihmisoikeusasioiden edistäjiä vaatimalla vammaisten ottamista huomioon yksilöinä ja ihmisinä, ja vaatimalla, että heillä on sama ihmisarvo ja ihmisoikeudet kuin muillakin. Tämä ihmisoikeusliike on ollut kansainvälinen ja mielestän erityisesti U.K:ssa, mutta tätä täytyy vielä tarkastaa.
VastaaPoistaOnko niin, että kehitysvammaisten omaa tahtoa ja itsemääräämisoikutta ei pidetä niin tärkeänä? Kuhan asiat menevät vähän niinkuin sinnepäin, niin ollaan tyytyväisiä. Omaisten edessä nähdään vähän enemmän vaivaa, mutta kun selkä kääntyy, niin palataan "vanhaan tapaan" asioiden hoitamisessa.
VastaaPoista