Yhteisösosiaalityö

Yhteisösosiaalityössä tavoitteina ovat saada ihmisiä itse osallistumaan yhteiseen sosiaaliseen toimintaan ja omien etujensa ajamiseen sekä syrjäytymisen ehkäisy. Yhteisösosiaalityössä lähtökohtana ajatellaan olevan kumppanuus, jolla tarkoitetaan yksilöiden, perheiden sekä ryhmien hahmottamisesta osana sosiaalisia verkostoja. Asiantuntijuus yhteisösosiaalityössä merkitsee, että sosiaalityön tavoitteisiin päästään rakentamalla, tukemalla ja kehittämällä erilaisia yhteisöjä. Tärkeimpinä tavotteina nähdäänkin asiantuntijoiden vaikuttaminen asiakkaan elinolosuhteisiin paikallistasolla, tukea heidän osallisuuttaan verkostoissa sekä täysivaltaisen kansalaisuuden vahvistaminen. Tämän päivän yhteisösosiaalityö pyrkii  myös etsimään ja vahvistamaan julkisen sosiaalityön, kolmannen sektorin sekä erilaisten kansalaisyhteikunnan toimijoiden kanssa kumppanuutta. ( Kettunen, 2013)

Itse näen yhteisötyön merkittävänä kehitysvammaisten kanssa työskenteleville. Esimerkiksi erilaisissa asumisenyksiköissä tai päivätoiminnassa yhteisötyö on tärkeää, jotta jokainen asiakas pääsee vaikuttamaan toimintaan sekä sitoutuu noudattamaan yhteisiä sovittuja asioita. Yhteisötyö on iso osa sitä, että kehitysvammaisen henkilön oma ääni saadaan kuuluviin. Yhteissosiaalityön merkitys taas korostuu mielestäni kehitysvammaisen asiakkaan esimerkiksi erityishuoltosuunnitelmaa tehtäessä, jossa moniammatillisen yhteistyön kautta kartoitetaan asiakkaalle mahdollisimman tarpeelliset palvelut ja tuet, joilla voidaan tukea asiakkaan osallisuutta ja osallistumistamme yhteiskunnassamme.

Kuparisen (2005) artikkeli Kehitysvammaiset- uusia marjaniemeläisiäkö kertoo erään yhteisön vastustamisesta kehitysvammaisten asuntolan ja toimintakeskuksen rakentamisesta heidän kyläänsä. Hanketta käsiteltiin paljon mediassa  90-luvun lopussa. Marjaniemen kylässä oltiin koottu adressi, johon suurin osa kyläläisistä olivat kirjoittaneet nimensä. Yhteisössä koettiin olevan yhteisymmärrys ja melkein velvollisuuss kyläyhteisöä kohtaan osallistua vastustamaan hanketta. Kunnes yksilöt alkoivat vastustamaan marjaniemen kyläyhteisöä, jolloin lehtiin alkoi tulla kirjoituksia, jossa marjaniemeläiset toivottivat kehitysvammaiset osaksi heidän yhteisöään. Yhteisössä alettiin ajattelemaan, että puolustamalla kyläänsä he asettuivat jotakin vastaan ja pois sulkivat toisten ihmisten mahdollisuuksia. Nykyään Marjaniemi- Seura esittelee kotisivuillaan asuntolat ja toimintakeskuksen Marjaniemeen´kuuluvana osana. Mielestäni tässä tulee hyvin ilmi se, miten yhteisö voi vaikuttaa yksilöiden mielipiteisiin tai arvoihinsa kunnes yksilö uskaltaa toimia oman arvomaailmansa kautta. Eikä tämä tapaus ole ainut yhteiskunnassamme, jossa yhteisöt vaikuttavat yksilöiden mielipiteisiin, kuten esimerkiksi Kirkkonummella (http://www.lansivayla.fi/artikkeli/530576-asuntojen-arvo-laskee-lapsiperheet-vastustavat-kehitysvammaisten-nuorten), jossa asukkaat olivat jättäneet vaituskirjelmän ettei heidän naapurustoon rakennettaisi kehitysvammaisten asumisenyksikköä.

Kokemukseni mukaan yhteisösosiaalityö näkyy kehitysvammaisten kanssa tehtävässä työssä hyvin, säädetyt lait ja asetukset turvaavat kehitysvammaisen asiakkaan osallisuuden ja osallistumisen itseään koskeviin päätöksiinsä. Kehitysvammaisen läheiset otetaan myös huomioon, esimerkiksi omaishoidontuilla ja muilla tukipalveluilla.  Asiakasta pyritää tukemaan häntä sopivalla tavalla, ja asiakkaan toiveet otetaan huomioon palveluita tarjottaessa. 3. sektori on tullut myös hyvin tukemaan julkisen sosiaalityön palveluita. Yhteiskunnassamme kehitysvammaista ihmistä kohtaan asenteet yksilö tasolla voisivat olla parempiakin, mutta ajattelen ettei kaikkien ihmisten asenteita voi muuttaa.

Lähteet:

Kettunen, M. 2013. Yhteisösosiaalityö. Lähtökohdat, tavoitteet ja keinot. Sosiaalityö. Yhteiskuntatieteiden laitos. Itä-Suomen yliopisto. Pro gradu-tutkielma. http://docplayer.fi/6916108-Yhteisososiaalityo-lahtokohdat-tavoitteet-ja-keinot.html. Luettu 13.11. 2017

Kuparinen, R. 2005. Kehitysvammaiset- uusia marjaniemeläisiäkö?

Sähköiset palvelut kehitysvammahuollossa

Tulevaisuudessa halutaan palveluja antaa yhä enemmin sähköisesti, mietin mitä tämä tarkoittaisi kehitysvammatyössä työntekijän näkökulmasta. Kehitysvammaisia henkilöitä on paljon eri tasoisia ja heidän toimintakykynsä ja ymmärryksensä on hyvinkin erilaista. Selvää kuitenkin on, että melkein jokainen heistä tarvitsee jonkinasteista apua sähköisten palvelujen käytössä. Voisiko tulevaisuudessa tähän olla ratkaisu esimerkiksi asumisenyksiköissä erillisen työntekijän kouluttaminen näiden palveluiden avuksi?

Avovaaran (2012) tutkimuksessa selvitettiin miten asiantuntijat ovat kokeneet sähköisten palveluiden käytön kehitysvammahuollossa. Asiantuntijoilla tutkimuksessa tarkoitettiin lääkäreitä, terapeutteja, sosiaalityöntekijöitä sekä kuntoutusohjaajia. Tutkimuksessa todettiin kehitysvammahuollon organisaatioissa olevan vielä aika vähän käyttöä sähköisistä palveluista, koska sähköinen vuorovaikutteisuus tarvitsee kommunikoinnin toimivuutta puolin ja toisin. Tutkimus antoi myös viitteitä siitä, että organisaatioissa sähköisten palvelujen tutkimus ja käyttö asiantuntijoiden työssä on vähäistä. Niissä organisaatioissa, joissa sähköisiä palveluita kuitenkin käytettiin, hyödyt koettiin myönteisinä. Tutkimuksissa nähtiin erityinen hyöty sähköisiin palveluihin tulevaisuudessa avopalveluihin perustuvaan palvelujärjestelmään.

Mitä nämä sähköiset palvelut sitten olisi ja miten kehitysvammaisen itsemääräämisoikeus saadaan näkyviin? Sosiaalietuuksiahan voidaan hakea sähköisesti, mutta pystyisikö näitä palveluja kehittämään tulevaisuudessa niin, että saataisiin kehitysvammaisille henkilöille selkokielellä tehdyt sivut, jotta he voisivat itse opetella hakemaan palveluita.

Lähteet:
Avovaara, M-L. Asiantuntijoiden kokemuksia sähköisistä palveluista kehitysvammahuollossa. Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinta. Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tietokunta. Pro-gradu tutkielma. http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20120701/urn_nbn_fi_uef-20120701.pdf.

Ajatuksiani kehitysvammaisten itsemäärämisoikeuden toteutumisesta

Itse kuulun siihen osastoon, jolla on hyvin vähän kokemuksia kehitysvammaisista. Tietoinen valinta? En tiedä. Kirjoitankin siltä pohjalta mitä ajatuksia aiheemme minussa herättää. Jos lähden siitä mitä itsemääräämisoikeus tarkoittaa, eli yksilön oikeutta määrätä omasta elämästään ja oikeutta päättää itseään koskevista asioista. Jokaisella on oikeus yhdenvertaisuuteen, henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen. Jokaista ihmistä on kohdeltava kunnioittavasti. Tämähän on selvä asia. Mutta toteutuuko se kehitysvammaisilla? Itselläni on pelottava mielikuva, että ei toteudu. Ja tämä ei perustu mihinkään faktaan vaan mielikuviin mitä on matkalla mukaan tarttunut. Kehitysvammaisten ihmisten kohdalla itsemääräämisoikeuden toteutuminen arjessa on usein riippuvainen siitä, millä tavoin heille tukea ja palveluja tarjoavat organisaatiot ja niissä työskentelevä henkilökunta toimivat. Hoitoa ja palveluja järjestettäessä potilaan tai asiakkaan itsemääräämisoikeus ja sen kunnioittaminen ovat kaiken lähtökohta. Paljon on kuultu ja luettu resurssien tiukkuudesta ja henkilökunnan määrän vähäisyydestä. Varmaan ajatukseni pitkälti pohjautuvat näihin uutisiin. Jäävätkö ihmiset kakkoseksi ja ison koneisten rattaisiin? Myös mietityttää kuinka kehitysvammainen ilmaisee omaa tahtoa, kommunikoi. Jos työntekijät eivät ymmärrä mitä asiakas tai potilas yrittää heille kertoa ja toisin päin. Jos ei löydy yhteistä ymmärrystä, kuinka itsemääräämisoikeus voi toteutua? Aiheemme on mielestäni erittäin mielenkiintoinen, koska toivon saavani ennakkoluulojeni tilalle ihan puhdasta faktaa siitä, miten asiat oikeasti ovat.

Läheisten näkemyksiä kehitysvammaisten itsemääräämisoikeudesta

Lähdin pohtimaan kehitysvammaisten itsemääräämisoikeutta läheisten näkökulmasta, koska itse olen päässyt seuraamaan läheltä tilanteita, joissa läheinen on ollut joko kehitysvammaisen edunvalvoja tai omaishoitaja. Paljon mielestäni riippuu kehitysvammaisen tasosta, miten itsemääräämisoikeus on näissä tilanteissa toteutunut. En, vielä ainakaan ole nähnyt tilanetta, jossa kehitysvammainen ei olisi päässyt vaikuttamaan tai kertomaan mielipidettään itseään koskeviin asioihin tilanteissa, joita olen seurannut.

Löysin Opinnäytetyön( Mäkinen, Ouli & Silvasti 2012), jossa selvitettiin miten hyvin kehitysvammaisen itsemääräämisoikeus toteutuu perustarpeissa omaisten näkökulmasta asumisenyksikössä. Perustarpeilla tässä opinnäytetyössä tarkoitettiin ravitsemusta, unta, turvallisuutta, vuorovaikutusta, puhtautta, seksuaalisuutta sekä liikuntaa. Tässä tutkimuksessa selvisi, että omaiset kokivat kehitysvammaisen itsemääräämisoikeuden toteutuvan  ja kehitysvammaiset pääsevät vaikuttamaan tässä asumisyksikössä arkipäivän asioihinsa melko hyvin. Tutkimuksessa kävi ilmi myös, että mitä vaikeammin henkilö on kehitysvammainen, sitä vähemmin hän pystyy vaikuttamaan asioihinsa. Seksuaalisuutta koskeviin kysymyksiin, omaiset olivat usein jättäneet vastaamatta, tutkijat arvelivat aiheen olevan arkaluonteinen omaisille.

Lisäksi käytin sosiaalista mediaa löytääkseni omaisten kokemuksista tietoa kehitysvammaisen itsemääräämisoikeudesta ja kuinka läheiset kokevat yleisesti itsemääräämisoikeuden tai sen toteutumisen kehitysvammaisilla. Moni läheinen kertoi, että mitä syvemmin henkilö on kehitysvammainen, sen vähemmin hän pystyy vaikuttamaan asioihinsa. Tähän monella läheisellä oli muita keinoja saada kehitysvammaisen henkilön mielipide esiin, kuten ilmeet, elekieli tai muu puhe (jolla tarkoitettiin ääntelyä). Terveydenhuollonpalveluja käytettäessä moni läheinen kertoi esimerkiksi lääkärin puhuvan ja kysyvän aina läheiseltä kehitysvammaisen henkilön voinnista tai sairaudesta, jolloin läheiset kokivat, että kehitysvammaista henkilöä ei oteta huomioon terveydenhuollossa.

Läheisten kertomuksista lievemmin kehitysvammaisten henkilöjen(lievä kehitysvammaisuus voidaan määritellä lievästi toimintarajoitteiseksi, tavalliselta ihmiseltä vaikuttavalta, luku- ja kirjoitustaitoiseksi, mutta monimutkaisissa asioissa avustamisessa tarvittavalla henkilöllä) itsemääräämisoikeuden toteutumisesta olivat mielenkiintoisia, osa läheisistä koko lievemmin kehitysvammaisen itsemääräämisoikeuden hankalaksi, koska tälläinen henkilö ymmärtää oikeutensa ja voivat vedota niihin esim. lääkkeenotto tilanteessa, jolloin läheinen koki tilanteen mahdottomaksi. Rahankäytöstä myös moni läheinen kertoi, että eivät aina pysty vaikuttamaan ns. turhiin ostoksiin, koska kehitysvammaiselle henkilöllä on heidän mielestä kuitenkin oikeus päättää asioistaan itse. Suurin osa läheisistä oli kuitenkin sitä mieltä, että itsemääräämisoikeus kehitysvammaisilla on hyvä asia, ja varsinkin siinä tapauksessa kun kehitysvammainen henkilö aikuistuu ja muuttaa omaan asuntoon tai asumisyksikköön, jossa itsemääräämisoikeuden merkitys vain korostuu. Läheiset myös kertoivat ajattelevansa arjessa vain vähän itsemääräämisoikeutta, koska heidän mielestään on normaalia kysyä mielipidettä tai ottaa toisen toiveet huomioon, oli se kehitysvammainen tai ns. tavallinen ihminen.

Lähteet:
Mäkinen, J., Ouli, N. & Silvasti, E. Omaisten kokemuksia kehitysvammaisten itsemääräämisoikeuden toteutumisesta perustarpeiden näkökulmasta. Opinnäytetyö. Hoitotyön koulutusohjelma. https://theseus.fi/bitstream/handle/10024/44903/oppari.pdf?sequence=1. Luettu 2.11.2017